keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Pohjan hiontaa




Nyt on vuorossa projektin pölyisin vaihe, eli pohjan hionta sileäksi. Tähän mennessä olen välttynyt pölyäviltä puuhilta käyttäessäni hionnan sijaan maalinpoistoainetta ja kaavinta.
Koskaan tällaisissa projekteissa ei saisi olla kiire, mutta kevät alkaa olla jo pitkällä, paljon on vielä kesken ja omakin vene täytyy saada mielellään vapuksi vesille. Katsotaan miten käy...

Pohjan tasoitusta



Sain viimein rapsuteltua loput lahopuut veneen pohjasta. Karhensin pinnan teräsharjalla ja täytin urat epoksitäytteellä. Epoksitäytteen kuivuttua on vuorossa pinnan hiominen tasaiseksi, jotta Hempelin Sealer 559 epoksiliuos pääsee imeytymään puuhun.
Täytettä kului huomattavsti enemmän kuin olin alunperin arvioinut. Olisikin tullut halvemmaksi ostaa suoraan runsaat 50 € maksava kilon purkki, kuin käydä jatkuvasti ostamassa uusi pieni tuubi. Tietysti myös jonkin halvemman merkin käyttäminenkin olisi varmasti ollut järkevä vaihtoehto, mutta olen välillä hölmön merkkiuskollinen. Noh, eipähän jää ainakaan siitä kiinni, että säästän väärässä kohdassa ja teen suuren työn jonka pilaan sitten huonoilla aineilla. Vaihtoehtoja halpis tuotteiden ja "veneilytuotteiden" välillä tietysti löytyy, mutta päätin käyttää Hempeliä koska valmistajalta löytyi kaikkiin kunnostuksen vaiheisiin sopiva tuote ja selekeät ohjeet niiden käyttämiseen. Pitäisiköhän pyytää Hempeliltä korvausta mainonnasta... :)