Kävimme Samulin kanssa jo edellisenä päivänä katsastamassa paikkoja josta Vesimäkärän voisi laskea vesille. Selailimme samalaa myös Eniron helikopterista otettuja kuvia mahdollisten ongelmapaikkojen kartoittamiseksi.
Seuraavana päivänä laskimme veneen vesille Lahdenväylän ensimmäisen sillan alla. Paikka soveltui hyvin sillä siinä ei ollut kaislikkoa ja auton sai lähelle. Muutamaa pinnassa olluta kiveä täytyi kuitenkin varoa etteivät ne rikkoisi vaneripohjaa.
Reissua Vantaanjoella on suuniteltu siitä lähtien kun aloitin Vesimäkärän kunnostuksen. Samuli mainitsi asiasta ensimmäisen kerran jo tammikuussa. Saimme nyt viimein järjestettyä asian puheista tekoihin.
Emme vielä tienneet saako Vantaanjoella kulkea edes moottoriveneellä, mutta otin selvää...
Vantaan- ja Keravanjoella saa käyttää enintään 5 hv moottoria, joten ruuvasimme Vesimäkärän perään vanhan 4 hv Yamahan kaksitahdin. Kone kuljetti venettä ihan mukavaa reissuvauhtia, vaikkakin vanhan koneen ääni oli varsin karu.
Nousimme Vantaanjokea niin ylös kuin vain pääsimme, eli Pitkäkosken loppukuohuille. Käännyimme takaisin ja palasimme Vantaanjoen ja Keravanjoen risteykseen. Jatkoimme ylöspäin Keravanjoen huomattavasti Vantaanjokea kapeampaa uomaa. Ylempänä juoksulla jousuimme jo melomaan ja lopulta käännyimme takaisin veden syvyyden ollessa enää alle puoli metriä. Takaisin tullessa moottori osui kerran pohjaan, mutta tällöinkin onneksi vain mutaan.
Kiinnityimme hetkeksi erääseen lauturiin ja joimme kahvit ennen paluumatkaa. Ajoimme 3/4 kaasulla takaisin ja jouduimme jopa tankkaamaan matkalla. Koko reissulla kului polttoainetta kuitenkin vain noin 2 litraa.
Perillä nostimme veneen taas auton katolle ja palasimme kotiin pesemään kuravedet pois.
Erinomainen ja erikoinen reissu täytyy sanoa. Vantaanjoki on kyllä kerrasta nähty, mutta kyseinen tempaus kuuluu luokkaan "once in a lifetime..."
