keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kylkien maalaus jälleen kerran


Käänsin veneen kyljelleen jotta hiominen ja maalaus onnistuisi paremmin tällä kertaa. Veneen pohja on jo valmis, mutta kylkien ollessa pystysuorassa syntyi niihin aina pienempiä tai suurempia valumia. Nyt kun maalaan veneen kylki kerrallaan ei valumia pitäisi ilmetä...
Kun saan kyljet maalattua pariin kertaan pääsen viimein maalaamaan kantta valkoiseksi. Myös lattiarallit ja ratti maalataan valkoisiksi istuinlaatikon jäädessä vaaleansiniseksi.

Moottorin ohjausvälineet ovat muuten valmiina ja mieli tekee kokeilemaan miten vene kulkee...

2 kommenttia:

  1. Hieno paatti, onkos piirustukset Osaran kirjasta. Tein itse vsnerisoutuveneen pari vuotta sitten.

    Jere K,
    Pori

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia!
    Vene on tosiaan isäni jo 60-luvulla rakentama. Kyseinen yksilö on tehty aikanaan Tekniikan Maailmassa julkaistujen Kai Osaran piirustusten mukaan.
    Eräs ystäväni lainasi kyllä kirjastosta kyseisen Osaran kirjan avuksi kunnostukseen.

    VastaaPoista